BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

24.10.2009

Punker has left the building

Ja lähti Espooseen. Juuri näin, mun super kehruukone 'pikkupoika' muutti Pian, Jannen, Mean ja kahden kotikissaherran luokse Espooseen. Ikävä tulee, ja niin taisi tulla pojullekin - toivottavasti ei enään odota mua eteisessä, mutta kyllä kait se hellittää pikku hiljaa. Punkkari meinas että hän ei ihan heti tutustu kotipoikiin, mutta maatiaiset ottivat mielestäni tosi hienosti Punkkarin vastaan. Toinen, punainen Juuso oli enemmän kiinnostuneempi Punkerosta kuin mustavalkoinen Nuutti, mutta Juusokin antoi Punkkarille silti tosi hienosti tilaa ja ei tyrkyttänyt itseään koko aikaa, vaan meni välillä pois torkkumaan raapimispuulle. Joten eiköhän se ala sujumaan siellä hienosti lähiaikoina. Punkkaria tullaan mitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään jossain vaiheessa pääkaupunkiseudun näyttelyissä.

Piksu kävi torstaina leikkauksessa ja on toipunut siitä hyvin. Hiukan oli silloin mökötystä ilmassa kun kävin hakemassa sen, äitini kävi viemässä päivällä, ja muhun päin ei edes vilkastukaan. Saatika sitten että olisi jotain sanonut mulle. Mutta nyt on jo unohtunut mökötykset ja Pikkelssin elämä ilman raskaita kiimoja alkakoot.

Venla ei pitänyt kiinni mun suunnitelmista - eli olisi aloittanut juoksunsa eilen että olisin saanut sen kollin luo samalla reissua. No, sittenpähän ajelen edestakaisin kodin ja Helsingin väliä. ´

Mun on pitänyt laittaa kuvia Spiderin toisista pennuista, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ne siis syntyivät 1.10 tuohon lähimaastoon Nuutajärvelle Noituu's - kissalaan, sivuilta löydät kuvia vaaveista. Emona Black-Belle's Bettie Page, musta itämaisneiti. Kaikki pennut näyttäisivät olevan ruskeita, no yksi musta mutta kuviollisista ja naamiosta. Itse olen menossa tässä joku viikonloppu visiteeraamaan pikkuisia kun ei matkakaan ole pitkä.

Myös Lumikin omistajilla on kotisivut mutta jostain syystä en ole muistanut sitten linkkiä sivuille laittaa , eli täältä löydät ne - Wilycat's.

Ja jos sitten vielä yksi linkki, blogiluetteloon olen kyllä lisännyt tämän mutta laitetaan myös tännekin. Elikkä Lilarakettien blogi - sieltä löydät Pokerin ja Popparin toilailuista juttua.

Ja että ei ihan tylsäksi menisi, niin mainitaan että Ice-Olive's LempeäTaika joka asustelee Jalecatseilla on viimeisillään tiineenä ja vaaveja on odotettavissa ihan lähipäivinä. Joten 'lapsenlapsia' odotettavissa :)

16.10.2009

Karvaisia juttuja, Lumikki ja lauma muutoksia

Apuva, mikä karvaolio tänne lyhytkarvaisten blogiin on eksynyt??? Kas kas se on Nafti-norjalainen joka nukkuu hassussa asennossa että oli pakko otettava kuva. Nafti oli mun unikaveri viikko takaperin kun olin yötä Leenan ja Jarin luona.

Ja mikäs tämä on, se on myös karvaolio. Hiukan riekkuvampi mitä tuo ylempi ettei siitä saanut edes kunnon kuvaa. Eli Verna-coonihan se siinä.
Ja tottakai siellä myös Taikan (Ice-Olive's LempeäTaika OSH ns 03) tapasin ja se majailikin vauvamasunsa kanssa mun sylissä siinä leffaa katsellessa. Yhtään onnistunutta kuvaa en siitä sitten saanut.
Syy miksi majailin perjantain Hyvinkäällä oli Kirkkonummen näyttely. Kissoja ei ollut mukana (outoa olla niin, ja taisi muutkin ihmetellä että ei ole kissoja mukana ollenkaan ;)) vaan olin siellä auttamassa Johannaa ja Lassea heidän ekassa näyttelyssä. Mukana heitillä oli neiti Lumikki (Ice-Olive's Butterfly Babe SIA c 21) ja Lumikin kaveri pikkuruinen tytsi Svea. Lumikki sai hyvän arvostelun, tuomarina Sara Ojaniemi, ainut mistä sai mainintaa oli korvista, mutta Sara tykkäsi kovasti neidin kokonaisuudesta.
En nyt kauheasti jaarittele kun koitan pikaisesti kirjoittaa kun kone temppuilee.. Tässä vielä näyttelystä pari kuvaa. Eka mun ottama ja alemman on ottanut Pekka Savolainen.
Ja vielä hiukan siitä laumamuutoksesta. Näillä näkymin ensi viikon lauantaina lauma pienenee kolmella kissalla ja 'lisääntyy' yhdellä.
Bob & Vito muuttavat uuteen kotiin Helsinkiin ja samalla reissulla lähtee Punkkari Espooseen.
Ja siitä 'lisääntyvästä',
Käytännössä mulle ei siis uutta kissaa tule, mutta lauma muuttuu siinä mielessä että Piksu ei ole enää myynnissä. Se leikataan lähiaikoina ja se tulee muuttamaan alakertaan Yaden ja Spiderin seuraneidiksi. Sen silmä ei lopeta vuotamista ja Piksun lääkärin kanssa tultiin siihen tulokseen että nyt ei mitään tippoja ym enää vaan sterilisaatio (kiimoja melko usein, ja mulla pelko että tekee Pattyt) ja annetaan kissan kasvaa ja katsotaan miten käy. Se on niin paljon ollut lääkkeillä nyt että sillä alkaa olemaan vastustuskyky lääkkeitä kohtaan ja silloin niistä ei ole mitään hyötyä. Jos tästä ongelmasta joskus päästään eroon niin sitten mietin etsinkö sille aikuisena uuden kodon, mutta se nähdään sitten joskus hamassa tulevassa. Ainut stressi sille nyt on se leikkaus, muuten saa elää kotikissan eloa.
Kotisivut päivitän Piksun osalta jossain vaiheessa.
Pattyn haava on parantunut hyvin ja se etsii kotia edelleen.
Venla on nyt lopettanut kiimansa ja seuraavaa odotellessa - sitten on aika vierailun sulhon luona.
Sunnuntaina mut löytää Sammatista Bajavan esittelynäyttelystä kera Kaapon ja Venlan sekä myyntipöytä on mukana.
Myös ilmottautumiset Turkuun sain laitettua ja sinne on lähdössä Kaapo ja Hilda, en sitten ilmoittanut Pattya sinne vaikka ensin meinasinkin.
Piti mun sitten laittaa tähän vauvakuviakin mutta enpäs muistanut joten laitan niitä seuraavaan viestiin lähipäivinä.

4.10.2009

Mitäs meillä

Kaikenlaista, iloista ja ei niin iloista.


Viime viikonloppuna olin Tampereella näytelmissä Kaapon ja Venlan kanssa. Viikonloppu meni paremmin kuin odotinkaan. Kaapo jatkoi voittoputkeaan ja oli kumpanakin päivänä paras kastraatti uros!
Myös Venlalla meni hienosti. Lauantaina se oli värin paras ja lisäksi tuomarin paras. Paneelissa oli sitten vastassa Birregin Ashita ga Choose ja Venlan tuomaroinut Kristiina piti oman äänensä mutta kahden muun äänet meni toiselle. Sunnuntaina sitten Venla oli myös tuomarin paras ja vastassa sama kissa ja en tosiaan odottanut mitään paneelista sen kohdalla - mutta, Venlahan meni ja voitti kaikilla äänillä! Eli tosiaan hyvä näyttely ja nyt on Venlan kiva jäädä mammalomalle. Sitten kun se vain aloittaa kiimat joskus, se lähtee sitten toisesta kiimasta vierailemaan Helsinkiin.

Moella on mennyt hyvin Tampereella, kaksi päivää ja se ja Tyyne olivat jo kavereita. Nyt on 'virallisesti' Moe Emilian kissa, lauantaina tehtiin omistajan muutos lappu kun piipahtivat näyttelyssä.
Ja lisätty: Onnea 2v Moukalle, tänään on semmoinen päivä :)

Myös Bobilla ja Vitolla vähenee päivät minun luonani. Perjantaina lähden töitten jälkeen ajelemaan kohti Helsinkiä (hienosti olen kolmoskehällä pahimpaan ruuhka-aikaan, jeee....) ja pojat muuttavat uuteen kotiin. Siitä sitten itse jatkan matkaa ilman kissoja Hyvinkään suuntaan ja yövyn siellä. Lauantaina koittaa Urk Kirkkonummella, jonne tulen ilman kissoja. Paikalle saapuu pitkänmatkalaiset Torniosta mukanaan kasvattini Lumikki (Ice-Olive's Butterfly Babe) ja kaverinsa Svea, ruskeanassu tytsi. Eli avustamaan olen sinne tulossa :)

Pennuista Pokeri ja Poppari ovat muuttaneet perjantaina Turkuun Hennin ja Ollin luokse jossa on myös pari koirakaveria (joiden nimiä en nyt muista..). Alku vaikuttaa hyvältä, juuri kirjoittelin sinne päin ja yöllä on vedetty rallia oikein olan takaa :D Koirat tottakai pelottaa koska eihän pojat ole koiria nähnyt, tai Poppari on, mutta onneksi heillä on koiraportteja niin kissat saavat oman tilan minne koirat eivät pääse mutta pojat pääsevät kulkemaan minne haluavat. Poikia tullaan melko varmasti näkemään aina silloin tällöin näyttelyissäkin. Poppari on vielä leikkaamaton ja jos pojutsu pysyy kuivana niin se pidetään siihen asti kollina että saan astutettua Venlan sen kanssa.
Jos olet kiinnostunut käyttämään poikaa niin tiedustelut minun kauttani, yhteystiedot löytyy kotisivuilta.
Tässä pojat uudessa kodissa ekana iltana. Ihmettelevät eteisessä olevia haukkuja. Kuva Henni Reunanen.

Myös Punkkari on varattu ja muuttaa jossain vaiheessa uuteen kotiinsa. Tarkkaa ajankohta ei ole vielä tiedossa. Elikkä varattavissa on enää tytöt.

Torstaina syntyi Spiderille lisää jälkikasvua, seitsemän vaavia. Neljä itämaista (1 n, 2 n 24, 1 n 24 03) ja kolme siamilaista. Niistä sitten myöhemmin lisää kun ovat kasvaneet. Asustelevat sen verran lähellä että mitä todennäköisemmin menen niitä itse katsomaankin jossain vaiheessa kun ovat hieman kasvaneet.

Ja ne ei niin iloiset uutiset. Mun piti lähteä tänään Forssaan esittelynäyttelyyn mutta... Perjantaina Patty alkoi käyttäytymään oudosti ja pikainen tutkailu näytti että sillä on kohtutulehdus. Puhelin samantein käteen ja soitto omalle asemalle Raisioon, ja kuinka sattuikaan että päivystys oli siellä myös. Kissa boksiin, samoin pojat lähti samalla reisulla, nokka kohti Raisiota jonne on meiltä yli 70kilsaa. Patty jäi klinikalle ja itse kävin viemässä pojat uuteen kotiin ja jatkoin matkaa ystävien luokse odottamaan soittoa eläinlääkäriltä. Kello kävi ja vasta puoli yhdentoista aikoihin illalla (kissa meni puoli viisi sinne) tuli soitto että neiti jää sinne ja he leikkaavat sen illan päätteeksi. Kohtu täynnä märkää. Eilen sitten kävin sen hakemassa kotiin ja on kyllä ollut viime tipassa lääkäriin meno. Kohtu oli painanut 110g ja ollut todella iso eli on ollut vaarana että se menee rikki. Ja kissalla ei minkään asteisia merkkejä tai oireita ennen perjantaita. Eilen sitten hain puoliltapäivin neidin kotiin. Kauluri on hiukan hankala liikkuessa mutta melko hyvin se liikkuu se päässä ja osaa hienosti syödäkin sen kanssa vaikka alkuun oli hieman hankaluuksia. Kymmenen päivää tarttis sitä kait pitää, mutta ei tule olemaan niin kauaa. Sen aikaa sitä saa pitää että haava on pinnalta parantumaan päin, Ellillähän ei ollut leikkauksen jälkeen ollenkaan, itseäni hiukan pelottaa jättää se huomenna kauluri päässä tänne kun menen töihin. Piksun ja Punkkarin sekä Hildan mielestä Patty on joku ufo-olio joka tuli mun mukana jostain, sähinää riittää aina välillä. Kaapo & co ei välitä kaulurista, ainut on että kukaan ei oikein halua nukkua Pattyn vieressä kun se kauluri on siinä kanssa. Onneksi välillä joku unohtaa kaulurin ja nukkuu Pattyn vieressä myös ettei tarvii yksin vallan nukkua.

Piksulla on juoksu jonkin asteisesti päällänsä kanssa ja aion sen lähiaikoina leikkauttaa. Riskiä ei oteta että se saa tulehduksen myös ja lemmikiksi sitä olen myymässä niin onpahan sitten valmiiksi leikattu.

Mutta tällaista tällä kertaa. Koitan muistaa ottaa kameran mukaan ens viikonloppuna jotta saan kuvattua neiti liilaraitanassua :)