BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

27.4.2013

Tännekin jotain välillä :)

Mitään ihmeellistä ei pahemmiten tapahdu niin ei oikein tuu päivitettyä tätäkään...

Näyttelytuloksia on muutama, itse en pahemmiten ole käynyt eikä nyt ole ilmoitettunakaan mihinkään ketään. Todennäköisesti vasta syksyn puolella näytellään, Eryyn oli tarkoitus mennä toiseksi päiväksi mutta en ole vielä ilmoittanut ja näköjään ei ole ilmoaikaakaan enää montaa päivää jäljellä joten se taitaa jäädä. Tarvii kuitenkin laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja näyttelyissä juokseminen ei kuulu top viitoseen.

Mutta niitä tuloksia:
Ice-Olive's YouGotMeRunnin' OSH c 24 tuttavallisemmin Wallu (Sennin velipoeka) kävi maaliskuun alussa Helsingissä näyttäytymässä ja lauantaina toinen CAP plakkariin ja hienosti myös samalla tuomarin paras kastraattiuros!!! Toinen kerta peräkkäin! Sunnuntaina kolmas CAP ja valmistui siis Premioriksi!

Omia kissoja oli sitten näytillä Turkkusessa, Senni ja Vicky molempina päivinä. Lauantaina Sennin arvosteli Lena Chapman, ja paikalla oli toinen solidi lila naaras samassa luokassa (sinä aikana kun olen itämaisten kanssa käynyt niin ei ole tullut sertikisaa, eli on oikeesti aika harvinaista liloissa) ja olin ihan varma että sertittä jäädään. Mutta tuomarin mielestä Senni oli parempi päästään ja kropaltaan, kokonaisuudessaan parempi kuin toinen ja niin Sennukka sai kolmannen CAC:n ja siitä tuli Champion! Tuomarin paras valintaan ei ollut asiaa sen verran parempia oli muut naaraat.
Vickyn arvosteli Carin Salhberg ja kehuja tuli muuten paitsi huonoista täplistä (no tolla kissalla khyl on oikeesti ihan hyvät täplät lilaksi ja sillä on täpliä toisin kuin isällänsä..) noh se oli tuomarin näkemys, ja myös kuulemma liian paksu neiti (huomioon ottaen että se oli just täyttänyt 10kk, eli sillä on tuota pentumaisuutta vieelä ja paljon, niin ulkonäöllisesti että luonteessakin). Serti tuli, eli eka CAC plakkarissa. Lilatäplikkäistä oli myös värin paras, harvinaista sekin, ja sen vei pentuluokassa ollut naaras. Vicky kävi tuomarin paras valinnoissa kääntymässä.
Sunnuntaina molemmat oli samalla tuomarilla, Satu Hämäläisellä. Senni ensimmäisenä ja sai aivan järjettömät kehut, eniten turkista kuinka hienon lyhyt ja ihonmyötäinen ja kiiltävä se on. Mitään suurempaa moitittavaa ei tullut ja ensimmäinen CACIB lappuun. Vicky meni hetken päästä ja sain taas kuulla kuinka huono kuvio sillä on ja että se on paksu (sille maistuu ruoka edelleen ja itse kyllä pidän että nuori leikkaamaton naaras on inan paksu kuin inan liian laiha mitä esimerkiksi Senni on joka ei ole paksu ollut koskaan) mutta muuten sai hyvät arvostelut ja varsinkin ilmeestä isot plussat. Toinen CAC. Molemmat tulivat tuomarin paras valintaan näyttäytymään ja Niinan avustuksella sain itse pidettyä Sennin ja Niinalla Vicky. Siinä tytsit sitten odotellessa pussailivat toisiaan ja pesivät. Valinnoissa tuomari kehus Vickyn ilmettä ja totesi että kun katsoo kissaa edestä se on aivan täydellinen, vain kropan huono kuvio tiputtaa.. Sennistä ei sanonut mitään enempää siinä muistaakseni. Noh, sertit saatiin ja se on tärkein :)
Siinä tämän kevään näyttelykuulumiset.

Synttäreitä tässä oli 15.4 A-pentueella, Keiko ja Vito täyttivät jo kuusi vuotta! Menee se aika oikeesti nopeesti. Ja 16.4 S-pentueen Sepi Sebastian täytti jo vuoden!
Koska todennäköisesti menee taas aikaa että saan päivitettyä niin ennakko-onnittelut Vickylle tänne kotiin, 10.5 vuosi täynnä ja 17.5 M-pentueen kersat Pinja, Bond, Hippi, Esteri ja Friida 3vuotta! Onnea onnea kaikille <3 nbsp="" p="">Facebookissa oleville kissalansivuille tulee päivityksiä hieman useammin kuin tänne, ainakin kuvia lisäilen silloin tällöin :) Joten kannattaa käydä siellä tykkäämässä sivusta! Eli löytyypi täältä

Pentusuunnitelmat on inan liikkunut eteenpäin. Isokokoista siamilaissulhoa on kosiskeltu Sennille, testeillä käyty. Ainoastaan sienitestin tulos ei ole vielä valmis, mutta eiköhän se kerkiä tulemaan ennen kiimaa. Astutus ajankohta alkaa olemaan ihan tässä lähiaikoina. Vaikka sulho onkin siamilainen, se ei tarkoita että yhtään siamilaista tulee. Viljohan ei kanna naamiogeeniä (eikä sen siskokaan vaikka pentueessa oli sia) joten fiftyfifty että Senni voisi olla 'naamioton' myös. Sen sitten näkee. Toisaalta voisi olla kiva että kantaisi naamioo että tulisi valkoisia vauvoja myös, toisaalta voisi olla ihan kiva täysitämaispentuekin (taas :D). Testaamaan en lähde, sen sitten näkee kantaako vai ei :) Ja tähän pentueeseen jos toteutuu niin voi syntyä poikkeuksellisesti muun värisiä kuin lila Ice-Olive's pentuja, HUI! :D 'Huonolla tuurilla' tää voi olla pentue jossa ei ole yhtään lilaa :D APUA :D Mitäs mä sitten teen jos mä en saa yhtään lilaa vauvaa XD  Mutta näistä asioista sitten joskus enemmän jos pentuja tähän huusholliin joskus saadaan :)

Mitäs sitten. Vickyn PRA-tulos tuli ja ylläripylläri ei voinut tehdä poikkeusta ja se on sitten kantaja myös. Kaikki Viljon (joka on siis kantaja) testatut jälkeläiset ovat kantajia.. No ei voi mitään, niin on sitten tarkoitettu.

Sitten ei varmaan mitään ihmeellistä sen enempää, ei täällä tosiaan mitään tapahdu. Parvekekauden kissat ovat aloittaneet ja pääsevät lämpiminä päivinä sinne oleileen. Siellä kun esimerkiksi oli viikko sitten sunnuntaina kun oli aurinkoa koko päivän niin mittarissa +46astetta, että että kelpaa siellä oleilla XD Paitsi minä en viitti :D
Lopuksi voisin laittaa vaikkapa uudehkoja kuvia :)

Elli

 Vicky ja Elli
 Vicky

 Vilijonkka
 Vicky ja Viljo, sukua vissiin?
 Viljo
 Venla
 Viljo ja Venla
 Spider
 Senni