BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

22.9.2008

Pirokki lähestyy

Ja tuomarijakokin oli ilmestynyt tänään. Lauantaina kaikki kolme (Hilda, Spider, Moe) ovat Louis Costella. Ei ihan uusi tuttavuus, arvosteli Kaapon maailmannäyttelyssä pari vuotta sitten. Mutta muuten ei ole meidän kissoja arvostellut. Sunnuntaina onkin täysin uusi tuomari meille eli islantilainen Marteinn Tausen. On mielestäni kiva välillä kun on tuomareita jotka on omia kissoja vähemmän arvostellut, eikä aina niitä samoja. Kuten olisi käynyt jos Kaapo mukaan olisi tullut, Michaelillahan lilat näytti taasen olevan.. ja tämän tuomarin arvosteluja on jo pinkka kotona. No, Kaapo ei mukaan lähde joten eipä haittaa ;)

Nyt vain sitten odotellaan näyttelyn lähestymistä kaiken muun kiireen keskellä.

Yade 'harjoitteli' poikien kanssa olemista eilen ja saa myös tässä talossa asuessa harjoitellakin koska kun muutamme Yaden olisi tarkoitus muuttaa poikien kanssa. Kokeiltuhan on jo muita kissoja niiden kanssa, mutta alkuun siitä ei oikein tullut mitään. Nyt poikien kanssa on välillä Vito&Bob ja kollit suhtautuvat ehkä hiukan rauhallisemmin jo niihin. Ja nyt Yade aloittaa oleskelut siellä. Koko aikaiseksi ei voida muuttaa Yadea vielä sinne, koska se on erikoisruoalla ja ne asuvat yläkerrassa olkkarissa ja keittiö on alakerrassa. Ei pysty vahtimaan että muut ei syö sen ruokia ja se muiden. Muuton jälkeen pojat (ja Yade toivonmukaan) asustelevat keittiö/olkkarissa joten ruokinta muuttuu helpommaksi kun saa aamulla vahdittua siinä samalla kun itse syö aamiaista. Pojillakin sitten muuttuu ruokinta ajoiksi syöminen (nyt saavat syödä kokoaikaiseksi ja sen näkösiä ovatkin ;)), mutta miettisin sitä että täytyy varmaan antaa neljä kertaa päivässä sapuskaa, jotta eivät pääse laihtumaan kauheasti.. Jossain vaiheessa kuitenkin voivat laihtua kun pääsevät naisten makuun.

0 kommenttia: