BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

6.4.2009

Vähän kuvia ja muuta

Kiirettä on pitänyt. Viikonloppu meni kokonaan Helsingissä Petexpossa, jossa oltiin myymässä. Kissoja ei ollut mukana tällä kertaa.

Ja nyt olisi siis valmiina varastossa jonkin verran pesiä, niitä koitan huomenna päivitellä yrityksen sivuille. Myös kissalan sivuja yritän saada aikaiseksi päivittää.

Pennut täyttivät eilen viisi viikkoa ja meno on hurjaa. Mihin vain päästään niin sinne kiivetään. Ruokaa maistuu erinomaisesti ja siitä oikein tapellaan. Pahin tappelija on Patty-tytsi joka oikein majottautuu kipon päälle ja toisella tassulla huitoo muita pois ja toisella pitää tiukasti sapuskasta kiinni. Siihen vielä murinat ja sähinät päälle.
Tänään ovat ensimmäistä kertaa päässeet makkarin puolelta pois, sen mitä uskalsivat. En ole viime viikonlopun takia vielä 'vapauttanut' aikaisemmin jotta kissavahdilla olisi ollut hiukan helpompi hoitaa niitä.

Viisiviikkoiskuvia valitettavasti ei nyt tule, sekalaisia otoksia vain, meillä vellova silmätulehdus ei luovuta ja vaikka ovat olleet kahdella tippakuurilla joista toinen loppui viime viikolla, niin eikös se sitten alkanut taas :( Tippakuurin ajan pysyi silmät hyvinä. Lääkäriin on oltu yhteydessä, tai sieltä on mitä luultavammin koitettu mulle soittaa takaisin mutta puhelin oli sanonut itsensä irti (eli jos joku on koittanut mulle soittaa ja ei ole saatu yhteyttä niin nyt toimii taas) ja se lentää metikköön. Joten huomenna saadaan lisälääkitystä pennuille. Antibioottikuuri mitä luultavammin tulee. Lääkärikäynnillä kun olimme puolitoista viikkoa sitten otettiin rähmänäyte mutta siitä ei ole vielä tullut tuloksia. Onneksi vuoto ei ole mitään älytöntä niin voidaan odottaa huomiseen. Mutta on harmillista ettei mene ohitse.

Nyt niitä kuvia.

Patty-tytteli jonka selän lämmittimenä on Bansku.
Piksu-Bikini ja Pokeri kuikuilevat, viekussa nukkuu Pupu
Pikku täplikäs pojut Punkkari ja Poppari nukkuvat söpöillen

Piksu isottelee isoille, takana PupuJa Pokeri näyttää että hän on näääääääin iso ja pelottava pikkukissa


Ja pari kuvaa mammastakin.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Po-po-po-pokerface po-po-pokerface! <3 Hildakin on niin kaaaunis! Ja toki koko muu jengi. Meillä eletään tota vaihetta sit kahden viikon päästä, on hyvä saada vähän ennakkovaroitusta tulevasta.

Pesue nukkuu nyt sun tekemässä pinkkicanvaspedissä. On lokosa paikka. :)

maarit kirjoitti...

Onko nämäkin jo viisi viikkoa!? Kyllä aika menee nopeaan! Suloisia pikku ipanoita! Toivottavasti simmutulehduksesta pääsette nopeasti eroon...