BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

14.6.2009

Paljon kuvia

Pikkukatteja, jotka muuten täyttivät tänään jo 15 viikkoa, tuli taas kuvailtua ja tässä melkosta paljon niitä. Saivat tänään, pennut että aikuiset, hiukan uutta tekemistä kun otimme yläkerrasta osan käyttöön ja meno on rappusissa on kova. Ja pennuista on kauhean hauska juosta ylhäällä karkuun (ettei vain viedä heitä alas) meitä.

Edelleenkin osalle pennuista olisi kodit hakusessa. Eli samat neljä etsivät edelleen, Patty - Punkkari ja Pokeri näyttelyistä kiinnostunutta kotia ja Piksu mieluiten ihan lemmikiksi. Piksuttimen kanssa voi käydä käymässä näyttelyssä, riippuu ihan miten sen vilkkuluomi tulee loppupeleissä olemaan. Vilkkari on edelleen näkyvissä, mutta pikku hiljaa se palautuu oikeaan paikkaansa.

Ensin mamma-Hilda venyy kera hienon kuvionsa. Voi kun olisi pennuille tullut myös, mutta eipä niin käynyt. No on niillä hienot täplät :)
Pupu

Pupu venyy
Pokeripoks

Pokerikin venyy
Punkkari
Punkkari koitti kovasti olla venymättä
Piksutin, josta ei sitten onnistunut kuin yksi yksittäiskuva
Piksu venytyksessä myös
Poppari

Venytystä Popparin malliin myös, ja hyvä harjoitellakin koska 1.8 Surokissa on ensiesiintyminen näyttelyissä
Patty-Paholainen

Patty venyy myös
Meitin rokkarit eli Poppari ja Punkkari
Poppari, Patty ja Piksutin
Samat kuin edellisessäkin
Poppari ja Patty Leikkimistä

0 kommenttia: