BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

6.1.2012

Pennut 9 viikkosia jo

Niin se aika menee ja edellisen kirjoituksen jälkeen en ole oikein saanut aiemmin aikaiseksi päiviteltyä pentujuttuja. Pennut täytti viime tiistaina jo yhdeksän viikkoa, niin ne vanhenee koko ajan.
Ovat pieniä vieterijalkoja, joita saa koko ajan varoa kun ovat hereillä niin ovat vauhdikkaita veijareita. Ja menevät kyllä joka paikkaan mihin vain pääsevät. Vauhdikkuuden lisäksi ovat kovia kehräämään ja kiehnaamaan, ovat kyllä perineet isältänsä tuon kehräämisen koska Pinjahan ei kehrää ihmisille kuin kiimassa vain.. Ja äänen käyttö on isukilta peritty, kovia narisemaan ovat varsinkin Wallu - Pinja ei myöskään juttelekaan kuin tosi harvoin.
Mitään erikoista ei nyt ole tapahtunut heitin suhteen, eka rokotus annettiin viime viikon tiistaina kasiviikkoislahjaksi ja seuraava olisi ohjelmassa puolentoista viikon päästä. Sirutus varmaan tehdään vasta kolmannella rokotus kerralla, katsotaan nyt mitä mieltä eläinlääkäri siitä on.
Jos kaikki menee hyvin niin Wallu ja Ronja muuttavat maaliskuun alkupuolilla uusiin koteihinsa, Wallun tilanne ei ole vielä ihan satavarma mutta se todennäköisesti varmistuu sunnuntaina kun potentiaalinen näyttelykoti-ehdokas tulee katsomaan sitä. Tatu saa nyt vielä nauttia kasvatuskodistaan, en ole sitä vielä laittamassa myyntiin vasta myöhemmin. Ja Sennihän jää mulle itselle sulostuttamaan riiviöjutuillaan.
Näyttelyitä on hiukan mietitty tässä ja Senni on tarkoitus ilmoittaa Turkuun, katsotaan ilmottaisinko Pinjan kanssa niin sen voisi saada championiksi, sillä on yksi avoimen luokan serti alla.
Venla jää nyt kotiin näyttelyistä, se tullaan astuttamaan seuraavasta kiimasta kun joskus aloittaa. Sulhonkin olen nyt varmaksi päättänyt, ja päätysin että pentueen isäksi tulee oma Viljoni nyt kumminkin. Ulkopuolista sulhoahan sille miettisin ja katselin mutta muutama asia vaikutti asiaan ja päädyin Viljoon. Sieltä sitten pitäisi tulla pelkkiä liloja itämaisia, täplillä tai ilman, koska Viljo ei kanna naamiota 99,9% varmuudella. Mutta eipä se mua haittaa, itämaiskasvattajahan olen, joka tosin kasvattaa siamilaisilla XD
Kotisivut on hienosti edelleen päivittämättä, oon tullut niitten suhteen toooooooosi laiskaksi. Tarvis ottaa itteään niskasta kii ja rykästä ne ajantasalle.

Josko sitten vielä kuvia :)

Senni - Ice-Olive's Hallucinate OSH c 
Sennillä on uskomaton turkinväri, ei yhtään haamukuviota joka on yleistä solidilla lilalla ja pentuna varsinkin.
Olen ihan suoraan sanottuna erittäin ylpeä sen väristä <3
Meidän paksu-Justiina, isoin pennuista painaa sata grammaa enemmän kuin seuraava.. Ja tuo Justiina kertoo luonteen ominaisuuksia varmasti monelle ;)


 Tatu - Ice-Olive's LittleBitOfLove OSH c
Tatu on hiukan 'outolintu', pikkasen hassunnäköinen ja turkki on hassu myös. Eläinlääkärin kanssa puhellessa tuosta turkista, sen hassuus (eli on tosi ohkanen ja lyhyt) voi mahdollisesti johtua siitä että Tatulle ei sopinut vastike kunnolla vaan on ollut liian rasvaista sen elimistölle. Sillähän oli kakkiongelmia pienenä ja testeissä tuli ilmi että mitään bakteereja yms ei kakista löytynyt vaan että se oli todella rasvaista. Tatu tykkää nukkua viekussa ja muutenkin olla sylissä :)


 Ronja - Ice-Olive's Love Don't Lie OSH c 24
Ronja jää omaan kasvatukseen myös mutta muuttaa yhteisomistajuudella kotiin. Neiti söpöilijä, joka osaa kyllä hurmata söpöllä ilmeellään. Ehkä rauhallisin pennuista omalla tavallaan, ei omaa samanlaisia riiviöelkeitä ihan kuin tuo Senni.


 Wallu - Ice-Olive's YouGotMeRunnin' OSH c 24
Wallu tullaan toivottavasti, tai tullaankin jos kotiehdokkaille päätyy, näyttelyissä mahdollisesti paljonkin tulevaisuudessa. Ja sitä toivoinkin että pääsisi sellaiseen kotiin ketkä ovat oikeasti kiinnostuneita käymään näytelmissä. Wallu on Sennin jälkeen riiviöin ja tykkää jutella narisevalla äänellä kauheasti kaikkea. Isänsä poika.


 Täpläperhe
 Täpläsisarrukset
 ja lilasisarrukset

0 kommenttia: