BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

21.4.2012

Smashin'Pumpkin

.. Ice-Olive's Smashin'Pumpkin. Lila poika (en oo nyt tsiikaillu, et ihan satavarmaksi en vanno) syntyi 16.4 ainoana vaavina Pinjalle. Pinjan ja Viljon 'rakkauslaps', ei suunniteltu mutta maailmaan silti tervetullut. Pinjalla oli laskettu aika viime viikon torstaina ja siinä sitten odotettiin neljä päivää synnytystä ja mitään ei tapahtunut, kaikki muut asiat jäi kyllä tekemättä ja venys odottamisen vuoksi. Maanantaina illalla sitten leikattiin kun synnytys oli alkanut jo mutta pentua ei kuulunut. Pentu oli peräasennossa ja eikä ollut vielä synnytyskanavassakaan, joten oli oikea ratkaisu koska päiviä oli mennyt jo sen verran yli. Melkein tulee itku kun katselee kuinka hienosti Pinja vaaviaan hoitaa, kun tiedän että se ei tule enää koskaan saamaan pentuja. Kaksi sektiota nyt takana, niin kohtu vietiin samalla kertaa kun maha oli auki. Pentu syntyi ns. twisted leg:nä takajaloistaan varvasosaltaan, mutta nyt alkaa olemaan jo jalat suorat. Lievempi on jo, pahempi on vielä hieman kippura. Mutta reipas vaavi on ja nyt ollaan alkukankeudesta päästy ja paino alkaa nousemaan hyvin, vuorokausi nousut ovat nyt olleet lähemmäksi 20g alkuvaiheiden alle 10g.
Tässä tältä päivältä viispäiväiskuvia.






Tässä on nyt jäänyt oikeestaan kaikki asiat tämän pennun ja edelleen muuton vuoksi. Kun viime viikonloppu meni siinä että päivystin syntymää niin olen viikolla joutunut tekeen siivouksia ja loppuja tavaroiden hakemisia töiden jälkeen. Tänään olen saanut vikan satsin sieltä, eilen siivosin loppuun, ja avaimet jättänyt uusille. Nyt sitten loppuu kahden paikan välillä ramppaaminen ja uusi projekti eli tavaroiden purku. Minnekään pidemmälle en muuttanut, eli Loimaalla pysyin. Keskustaan suunta vei, ja onhan se ihan kiva kun torille on 5minuutin matka (testasin viime perjantaina kun kävin markkinoilla :D) ja kauppakin on tuossa ihan vieressä. Samoin juna-asema. Josko tästä alkaisi jossain vaiheessa taas elämä normalisoitumaan kaiken pakkaamisen ja muun jäljiltä. Kissatkin ovat olleet ihan ulalla kun mua on näkynyt muutama minuutti päivässä ja sitten kun tulen kotiin niin meen Pinjan ja vaavin kanssa nukkuun samantein.

0 kommenttia: