BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

29.5.2009

Paistaa se aurinko joskus risukasaankin

Näin totesin maanantaina kun kävin hakemassa Piksu-tyttösen eläinlääkäriltä. Kaikkea on sattunut ja tapahtunut, pahin on tuo Pikkelssin juttu. Viikko sitten perjantaina kävimme eläinlääkärillä koska Piksun silmä oli aivan turvonnut ja möhnässä. Tuomioksi saimme että silmä on 98% menetetty... No, maanantaina oli aamusta heti leikkausaika ja sinne sitten vein tyttösen. Mitään ei päivän aikana kuulunut klinikalta joten ajattelin että leikkaus on sujunut hyvin, riskitönhän tuollainen ei koskaan ole varsinkin 12viikkoiselle vaikka hyvässä kunnossa muuten oli. Iltapäivällä lähdin sitten hakemaan Piksua ja kun sain boksin ja kissan siellä katsoin että eihän sillä ole kauluria päässä ja muutenkin hyvin siistin näköinen nassu. Sitten selvisi että pikkusimmu oli kuin olikin ehjä ja poistoa ei tarvittu. Nyt muutaman päivän jälkeen turvotus alkaa olemaan lähes kokonaan laskenut, ulkoluomien turvotus laski jo tiistaina -vilkkuluomi on vielä hiukan turvoksissa mutta alkaa olemaan melko hyvä sekin jo. Silmä näkyy jo jonkin verran, kissa on kuin mitään ei siinä olisi ollutkaan. Pari päivää operaation jälkeen tytsi oli hiukan apaattinen ja syömätön, mutta nyt maistuu sapuska normaaliin tahtiin ja riehutaan sisarruksien kanssa. Sitä ei vielä pystytä sanomaan onko silmässä näkö tallella, mutta eiköhän se selviä kun turvotus on kokonaan hävinnyt ja ensi viikolla käydään kontrollikäynnillä.


Kuvia koitan tässä jossain vaiheessa ottaa. Talo on täynnä riehuntaa ja varsinkin tälläiset aurinkoiset päivät aiheuttavat vielä innokkaampaa riehuntaa ;) Ruoka maistuu pennuille ja varsinkin Punkkari on pieni punkero. Vissiin ottaa Moe-sedästä mallia minkänäköinen kuuluu olla.... Moe kun on oikea lihapulla nykyään.

Pennuista etsii edelleen omaa kotiansa Punkkari, Pokeri, Piksu ja Patty. Pattyn haluaisin sijoitukseen max 100kilsaa meiltä yhden pentueen ajaksi, mutta se ei ole pääasia jos koti löytyy. Pokerille, Punkkarille ja Pattylle olisi kiva löytää myös näyttelyistä kiinnostuneet kodit. Piksun silmän kohtalosta kun ei tiedä ja neiti on muutenkin ihan lemmikkitasoinen tytsi.
Tässä muutama kuva meidän sekoboltsi-Venlasta. Joku kerta kun se riekkuu sängyllä lelunsa kanssa niin koitan ottaa videokuvaa, se on oikeasti täysin sekokissa. Loppuvuodesta kun näyttelyt ovat ohi tältä vuodelta Venla olisi tarkoitus astuttaa tuolla Popparilla jos herra ymmärtää mitä kuuluu tehdä. Venla ja Poppari olisi ajatus ilmoittaa Surokkiin toiseksi päiväksi.

1 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Mikä silmään sitten sattui? Toivotaan että paraneminen jatkuu yhtä hyvin! Eiköhän se siitä, meidän Sissikin sai pitää silmänsä, vaikka se oli jo kertaalleen ihan puhkikkin... kunnon lääkäri ja oikeat lääkkeet auttoivat ja silmä parani! Se jopa näkeekin sillä vähän! :D