BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

30.5.2010

2 vkoa alkaa olemaan takana

Välillä mukavia asioitakin. Loput pennuista täyttävät huomenna kaksi viikkoa ja koska tuossa aikaisemmin päivällä oli sen verran valoisaa että sain kuvattua ilman salamaa niin otin kaksi viikkois kuvat jo päivää ennen. Meno yltyy koko ajan ja pesän ulkopuolinen maailma on alkanut kiinnostaa kovasti. Pesästä meinataan hilpasta pois jos luukku on sillatti auki että pääsevät siitä. Tästä johtuen Venla joutui tyytymään siihen että vaihdoin pennut takaisin sturdiin joka on nyt tuplana auki niin että pääsevät liikkumaan enemmän koko sturdin alueella. Sivu on auki niin että Venla pääsee sieltä pois.
Venlan haava alkaa olemaan pikkuhiljaa, ja tosiaan on pikkuhiljaa parantunut, ummessa - hieman siellä on vielä auki reunaa mutta ei kuitenkaan niin että haava olisi auki vaan iho ei ole vielä parantunut täysin. Mutta eiköhän se siitä kuntoon tule.
Tän ikäsistä pennuista ei niin kauheasti ole kerrottavaa kun suurimmaksi osaksi ne nukkuu, syö, pissaa ja kakkaa. Liitän nyt tähän vain yhdet kuvat per pentu, kaksi viikkois kuvia nyt tuli neljä kaikista ja olen lisännyt ne kuvagalleriaan toiselle palvelimelle. Liitän jokaisen pennun kohtaan linkin sen omaan albumiin, ja luultavammin alan tekemään niin tästä lähtien (tämä kuvien lisäys ei edelleen tykkää musta ei sitten yhtään ja en jaksa tapella tän kanssa...). Kyseiselle sivustolle olen myös lisännyt kansioin jossa on videoita mm. pennuista. Videokuvaa löytyy B-pennuista ja näistä, tosin B-pentujen videoita en ole vielä sinne ladannut. Näistä pennuista siellä on tällä hetkellä 2 videota viime viikolta, ja parhaimmillaan lataan sinne muutamaa tänään kuvattua videota jotka ovat siellä kaikki varmaan alkuillasta koska tuo lataa niitä aika kauan ja ensimmäinenkään ei ole vielä valmis. Ja klik niin pääset suoraan videosivulle.
Mutta sitten varmaan niihin kaikkeista tärkeimpiin eli kuviin :D


0 kommenttia: