Kaksi omenapuuta pihalla, ja niistä tuli reilu 30litraa omenia. Niitä on nyt viikonloppuna tehty hilloks ja saldo 7litraa itse tehtyä omenahilloa. Ja yksi pellillinen piirakkaa. Yhtäkään omenaa en enää pilko, Erkko onneksi oli kuorijana, kädet syyhyy jo ajatuksesta ;) Pariksi vuodeksi siinä on nyt omppuhilloa, lisäksi muutama litra on jo valmiina vadelmahilloa ja hiukan viinimarjahilloakin. Tosin sitä en tiedä tuleeko tota viinimarjasörsseliä koskaan käytettyä mihinkään kun en itse siitä tykkää ollenkaan....
Olen loppuvuoden näyttelytkin jo päässäni päättänyt mihin varmasti mennään.
Seuraava on Tampereella johon onkin ilmotettu kissat. Spider, Moe ja Hilda lauantaina, sunnuntaina Hilda. Hilda toivonmukaan valmistuu siellä lauantaina herkkutatiksi.
Sen jälkeen olisi tarkoitus käydä toisena päivänä Kirkkonummella marraskuun alussa Hildan ja Ellin kanssa.
Sitten käydään Tallinnassa Kaapon ja Hildan kanssa.
Ja siitä seuraavana viikonloppuna Turkuun. Sinne mukaan lähtee Kaapo, Elli, Spider ja Moe. Kaikki neljä toivon mukaan valmistuu sinä viikonloppuna. Kaapo EP:ksi, Elli PR:ksi ja pojat kummatkin CH:ksi. Näin olen suunnitellut ja toivottavasti myös toteutuu. Mutta sitä en tiedä minä päivänä nuo kolme tuon, Kaapo tulee luultavammin kummaksikin päiväksi.
Järvenpään voittajanäyttely on vielä hiukan avoinna mennäänkö, hiukan tekisi mieli Kaapon kanssa sinne lähteä ja ehkä Hilda myös. Hilda riippuu ihan siitä miten sen juoksu tahti on tässä ennen ilmottautumisia. Jos se ei kauheeseen tahtiin juokse, niin sitten voisin ajatella että jos siellä vielä käytäisiin ja sen jälkeen mammaloma. Ja täytyy muutenkin katsoa jääkö sitten Järvenpäähän yöksi, jottei tarvi ajella edes takaisin. Mutta sen näkee myöhemmin.
31.8.2008
Omppu savotta ohi
Lähettänyt Minna klo 8/31/2008 12:47:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: Elli, Hilda, hillo, Kaapo, kissanäyttelyt, Moe, Omena, Spider
27.8.2008
Bob 2 v.
Ja emäntä on hiukan myöhässä, eilen 26.8 meidän Bob-hobitti täytti 2 vuotta! Saivat tänään synttäriruokaa, ja sankarille maistui kovasti. Ihan Cosman kanamärkäruokaa oli mutta hyvin näytti kelpaavan vaikka ei sen hienompaa nyt ollut :)
Onnea Bobo!

Lähettänyt Minna klo 8/27/2008 11:45:00 ip. 0 kommenttia
24.8.2008
Rurok tuli ja meni
Oltiin eilen pitkästä aikaa Rurokin järjestämässä näyttelyssä Vantaalla. Mukana oli kollipojat Spider ja Moe.
Päivä oli hyvin pitkä, ja nyt ihana päänsärky, johtuen hallin huonosta ilmanvaihdosta. Niin käy aina paikoissa missä ei vaihdu ilma.
Pojat olivat ihan ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja olen enemmän kuin tyytyväinen niiden käyttäytymiseen. Kummatkin olivat oikein hyvin, ei mitään suurempia pelkoja ollut edes Spiderilla joka on arka. Olin hiukan siihen varautunut että Spider voi aiheuttaa jonkun kohtauksen jossain, mutta herra käyttäytyi jo eläinlääkärin pöydällä hyvin. Moella taas oli miljoona jalkaa ja se olisi kauheasti halunnut lähteä juoksentelemaan pitkin hallia ja tutkimaan paikkoja.
Kummatkin saivat sertinsä ja olivat myös yllätyksekseni tuomarin paras valinnoissa! Tuomarilla oli 8 aikuista urosta ja otti 5 niistä valintoihin ja meitin pojut olivat molemmat siinä. Eihän niillä nyt mitään vastusta ollut muille hienoille pojille, onhan nuokin hienoja mutta hienommille ;), mutta se otettiin hyvänä kokemuksena ja pojat käyttäytyivät hyvin siinä tilanteessakin. Eli poikia tullaan näkemään tulevaisuudessakin näyttelymerkeissä. Ja seuraavaksi Tampereella 4.10. mukana silloin on myös Hilda.
Näyttelyssä oli myös kasvattini Taika, Ice-Olive's LempeäTaika, ja sai tulokseksi Ex1 ja kävi myös tp-valinnoissa.
Ja muutama huonohko kuva.
Sitten Spider
Lähettänyt Minna klo 8/24/2008 12:55:00 ip. 0 kommenttia
21.8.2008
Näyttely lähestyypi
Ja kerrankin meillä on korvakarvat leikattu torstaihin mennessä! Yleensä se menee perjantai iltaan kun niitä vielä poistetaan, tosin jos mukaan lähtis Kaapo & Hilda niin niiden karvat ajetaan ja siinä menee pieni tovi kun trimmikone käynnistyy ja hurauttaa karvat pois. Mutta nyt kun matkaan lähtee Spider ja Moe, niin aloitimme jo ekan kerran karvojen leikkuuta tiistaina, niillä kun ei ole koskaan korvia leikattu ja varauduttiin tahtojen taisteluun ja trimmeriä ei uskallettu edes näyttää. Mutta, yllätykseksemme taistot oli pieniä, Moella tosin miljoona jalkaa, ja nyt korvat on suhkot siistit. Tarttis vain käydä saksikaupoilla kun tuntuu että alkaa olemaan liian tylsät. Tai sitten metsästää jostain saksien teroituskone.
Muuta näyttelyvalmisteluja ei pojille nyt tehdä, paitsi kynnet leikataan. Moe on pesty pari viikkoa sitten ja Spideria ei haluta kiusata nyt millään pesuilla. Vaikka hiukan se olisi pesun tarpeessa, täytyy vain harjata se kunnolla huomenna. Vaikka eipä me normaalistikaan pestä pahemmiten kissoja ennen, vain silloin jos selkeästi tarvii sitä.
Mitään muuta näyttelyn hyväksi en olekaan tehnyt vielä... tai silloin kun vahvari tuli niin laitoin näyttelysihteerille viestiä että poikien nimet on ihan väärin kirjoitettu. Se on ainut mitä korvakarvojen lisäksi olen saanut tehtyä. Näyttelyluettelossa mitä luultavammin on kummankin nimet väärin. Eipä sille mtään voi.
Laukku pakataan mitä luultavammin huomenna illalla - tapani mukaan. Ja päivä tarvis käyttää loistokkaasti ompeluun..... olis hiukan verhoja vielä tekemättä ;) Mutta kyllä ne huomenna valmiiks tulee eipä siinä onkelmaa kuiteskaan.
Ja itse luultavammin päädyn nukkumaankin joskus yhden aikaan huomenna, sieltä tulee Monty Python elokuva jota en ole nähnyt. Ja sitten täytyy taas muutaman tunnin unilla pärjätä koko päivä...no se on ihan tuttua niin on monta näyttelypäivää menty ;)
Kummatkin pojat menevät tosiaan ihan ekaa kertaa lauantaina näyttelyyn ja hiukan pelottaa miten Spider käyttäytyy siellä. Spiderhan on hiukan arka, mutta se nähdään miten käy. Moella tuskin on tuollaisia ongelmia, se on niin sopeutuva ja rohkea että en usko siinä mitään. Kummatkin tuomaroittee Wendel Stoop, on aikaisemmin arvostellut meidän kissoja kerran mutta ei ole mitään muistikuvaa millainen oli.
Saas nähdä miten Moen valkoinen näkyy näyttelypaikalla, täällä kotona sen simskuväri ja valkoinen sekoittuu, ainakin mun silmissä (voin kyllä kertoa että on keväällä hankitut uudet rillit mutta silti ei aina kunnolla nää...)- on muutama selkeä kohta jossa valkoisen erottaa. Eläinlääkärin valoissa olen tutkiskellut missä sitä valkoista on, joten itse tiedän missä sitä on. Ja onhan se simskuväri tässä meille tulon jälkeen tummentunut hiukan mitä se oli kun pojat saapuivat. Moella on enemmän valkoista mitä Spiderilla on.
Hildasta ja Bobista hiukan vielä. Hilda on 'hylännyt' Bobin, tai aina välillä unohtaa sen, ja nyt se kiehnaa Viton kimpussa. Vitoa tosin ei kiinnosta Hilda yhtään, äskenkin Hilda kävi tyrkyttämässä itseään kovasti Vitolle ja Vito vain katsoo tyhmänä että mitä sääkin siinä touhuat... Sais vain loppua jo tältä osin neidin juoksut, tarpeeks monta yötä kuunneltu sen sumutorvea. Jospa sitten pitäisi taas hyvän tauon ennen seuraavan alkua.
Lähettänyt Minna klo 8/21/2008 11:20:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: Bob, Hilda, itämainen lyhytkarva, Moe, näyttelyt, näyttelyverhot, ompelu, siamilainen, Spider, Vito
19.8.2008
Bob ja Hilda vol 2.
Joo siis pariskunta oli erotettuna toisistaan, mutta nyt ovat yhdessä taas. Ainut paikka meillä mihin mä Bobin sain oli kollien kanssa, vaikka isohko talo onkin niin ei sano sitä että erottamis paikkoja olisi monta, ja eipä siitä mitään tullut. Vahtaamista ja riitaa siitä tuli, Bob ei syönyt koko yönä (juu ja tiedän siitä koska vietin yöni niiden kanssa ja sillä oli hervoton nälkä kun päästin sen takaisin alakertaan) ja ei varmaan kunnolla nukkunutkaan - eikä myöskään Spider. Yhteenottoja oli muutama ja en halua että meiltä löytyy kaksi kynittyä kollia lauantain näyttelyssä - varsinkin kun toisella on valmiiksi jo hiukan huonossa jamassa karva.
Joten pariskunta saa touhuta ja mä erottelen niitä minkä satun kerkiämään ja JOS tiineeksi tulee niin sit tulee. Se on sitten kohtalon ivaa.
Kolme kuukautta on kuitenkin mennyt Bobin kastroinnista ja leikkaus tapahtui ihan niinkuin muidenkin - vieressä olin joten olen itse todistajana että kummatkin pallot lähti ja piuhat meni poikki. Ja olen kommenttejen lisäksi parilta muulta taholta kuullut että ei sen pitäisi tiineeksi enää saada. Mutta eihän sitä koskaan tiiä, mutta kuten kirjoitin sitten on kohtalon ivaa jos näin käy.
Hilda pysyy hiljasempana kun Bob on alhaalla niiden kanssa, ja Bob ei stressaa, viime yö oli melko hoilaamista koko ajan...ja neidillä ei ole mikään hiljainen kaunis ääni vaan se on oikea sumutorvi. Naapuritkin kyllä sen varmasti kuuli... Ja Erkkokin laittoi makkarin oven kiinni jotta sai nukuttua tuon huutelulta yöllä.
Lähettänyt Minna klo 8/19/2008 11:27:00 ap. 0 kommenttia
18.8.2008
Bob ja Hilda- leikattu ja leikkaamaton - helppiä kokeneemmilta!
Oikea lemmenpari....24h... Mulle nyt eka kerta kun kastraatti astuu naarasta ja siis ihan oikeasti astuu, ei mitään otampahan nyt niskasta kiinni ja hiukan annan potkua- juttuja vaan ihan oikeasti.., ja olen hiukan pihalla mitä niiden kanssa pitäisi tehdä...
Bobillehan tuli ihan muistot mieleen kun Hilda aloitti juoksut ja se on Hildan kimpussa koko ajan ja Hilda ei helpota asiaa vaan tyrkyttää itseään sille ja Vitolle. Vitoa ei onneksi kiinnosta vaikka Hilda oikein käy ärsyttämässä sitäkin.
Erotanko ne vai annanko niiden touhuta? Kertokaa mulle!
Millainen riski on tulla valetiineys tai tulehduksia tai jotain muuta näistä turhista astumisista? Bobhan on kastroitu toukokuussa, joten tiineeksi ei pitäisi saada...toivon mukaan.. Help Me!!
Lähettänyt Minna klo 8/18/2008 12:59:00 ip. 8 kommenttia
16.8.2008
Batman muutti
Tässä vielä kuva pojusta poseeraamassa Vito-veljen ja Hildan kanssa, tosin jo hiukan vanhempi kuva.

Tampereelle Pirokkiinkin laitoin ilmot jo menemään, lauantaina mukaan lähtee Spider, Moe ja Hilda, ja sunnuntaina pelkästään Hilda. Tosin Elli lähtee varmaankin seuraneidiksi sunnuntaina ettei Hildan tarvitse yksin matkustaa.
Lähettänyt Minna klo 8/16/2008 07:34:00 ip. 1 kommenttia
Tunnisteet: Batman, Hilda, Moe, näyttelyt, pennut, Spider, uusi koti
8.8.2008
Hilda 1 vuotta
Onnea Hilda, mun unelma lilatabbytyttö, joka täytät tänään 1 vuotta :)
Vuosi sitten ei vielä edes tiedetty että meille muutat, itse asiassa ei tiedetty edes että olet olemassa, mutta siinä olet ja hyvä niin.
Hilda pentuelämäänsä vielä, on täysin kakara edelleen ja muuttunut tosiaan hiukan Diivamaiseksi neidiksi ;) Hilda saakin kasvaa rauhassa ja käydä näyttelyissä, ennen kuin tapaa Spiderin, joka olisi tarkoitus loppuvuodesta tapahtua.
Yks vuotis kuvia ei nyt ole, katsotaan jos illalla saan aikaiseksi ottaa :)
Lähettänyt Minna klo 8/08/2008 03:39:00 ip. 0 kommenttia
7.8.2008
Batman
Hiukan tuossa katselin ja suunnittelin loppuvuoden näyttelyitä. Pirokkiin Tampereelle ajattelin ilmoittaa lauantaiseksi Spiderin, Moen ja Hildan ja sunnuntaille Hildan. Hilda keräilee nyt sertejä suomesta jotta valmistuisi Tallinnassa marraskuussa IC:ksi ja saisi sertin myös seuraavaan luokkaan.
Lähettänyt Minna klo 8/07/2008 02:45:00 ip. 0 kommenttia