
23.12.2009
Hyvää Joulua Toivotamme

Lähettänyt Minna klo 12/23/2009 08:14:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: Hyvää joulua
16.12.2009
L-Pennut 2v
L-pentueelle eli Taikalle (LempeäTaika), Mirrille (ex.Batman eli LumottuLaulu) sekä Zorrolle (LemmenLoitsu), jotka täyttivät 2 vuotta 11.12 !!!!!!!!!!

Lähettänyt Minna klo 12/16/2009 09:11:00 ip. 1 kommenttia
Tunnisteet: L-pentue
12.12.2009
Spiderin ja Pikkiksen pentuset
Tässä pari viime kuun loppupuolella otettua kuvaa Spiderin toisesta pentueesta. Ovat tällä hetkellä jo melkein 2,5kk vanhoja vauvoja. Kolme on vielä vapaana, lisätietoja kasvattajalta. Kivannäköistä sakkia ovat :)
Kuvat Emmaleena Niemi.
Meillä on hiljasta. Ainut mölyäjä on Spider. Muutenkin ei mitään sen ihmeellistä ole tapahtunut, näyttelyitä ei ole tulossa eikä pentuja joten tässä voi tämä blogin päivitys olla melko hiljasta. Kävin ultrauttamassa Venlan ja tyhjää näytti kohtu vaikka kaikki muut merkit viittasivatkin että olisi ollut tiine. Nyt sitten odottelen että alottaisi juoksunsa että saisin sen astutettua uudelleen. Tosin kolli nyt vaihtu ja Venlan ei tarvitse matkustaa pitkälle päästäkseen kollin luokse. Pentueen isukiksi toivottavasti ryhtyy tuo Spider. Tämän jälkeen Spider pääsee palloistaan, eiköhän se kolme pentuetta riitä varsinkin jos se tekee Venlan kanssa samankokoisen kuin kaksi ekaa...
Lisäys: Patty on edelleen omista 'pennuista' vielä ihan ilman omaa kotoa.
Lähettänyt Minna klo 12/12/2009 12:32:00 ip. 0 kommenttia
28.11.2009
Kaapo 5v
Lähettänyt Minna klo 11/28/2009 02:26:00 ip. 1 kommenttia
Tunnisteet: FlyAway Def Leppard, Kaapo
22.11.2009
Vuoden vimppa näyttely
Eli Turun näyttely onpi takana päin. Tuo siis on meitin vimppa, onhan noita näyttelyitä vielä pari jäljellä.
Mukana oli tarkoitus olla Hilda ja Kaapo mutta Kaapo edusti sitten Hildaakin. Hildalle iski pissatulehdus ja mielestäni vaikka se on jo helpottanut niin se ei sinne olisi kuulunut. Joten rouva jäi kotiin.
Lauantaina Kaapon arvosteli Donatella Mastrangelo ja se tykkäsi Kaaposta paljon mutta tiputti tuomarin paras valinnoissa.
Tänään tuomarina oli Alexey Shchukin ja Kaapo oli tuomarin paras. Paneelissa Kaapo sitten voitti kummallakin äänellä ollen siis kategorian paras kastraatti uros.
Leena keksi tänään että agilitya pitää mennä kokeilemaan, mukaan lähti Kaapo ja kaveriksi naapurihäkistä Sannan Örppi. Kummatkin pojista oli sitä mieltä että se oli catwalk eikä estekisa ja kaksi minuuttia meni lähinnä siihen että poseerattiin Heikin kameralle (ei saa sitten kauhiasti nauraa mulle ja pojille jos Heikki päätyy nämä kaksi videota julkaisemaan ;D ) ja houkutin kinkun hamuiluun (pojat kyllä saivat, tottakai, kinkkunsa).
Tästä sitten tosiaan alkoi muutaman kuukauden näyttelytauko. Seuraava tulee olemaan Turokin esittelynäyttely ja arvostelunäyttely sitten maaliskuussa Turussa.
Lähettänyt Minna klo 11/22/2009 07:09:00 ip. 4 kommenttia
Tunnisteet: FlyAway Def Leppard, kattilan wyatt earp, kissanäyttelyt, Turok
15.11.2009
Bob & Vito


Patty on siis vielä vailla omaa kotiaan. Pattyliini on omatahtoinen neiti, mutta kehruukone käynnistyy tooooodella helposti. Neito tykkää olla myös sylissä aina välillä ja on kova juttelemaan. Joten jos tunnet että kotonasi olisi kolonen tällä lila-valkealle tyttelille (josta on kuvia edellisessä tekstissä) joka on pentunen vielä mutta pahin riiviö-ikä on jo ohi, niin ota rohkeasti yhteyttä!
Venlan astutuksesta on nyt mennyt kaksi viikkoa, mutta mitään en uskalla vielä sanoa muuta kuin että odotellaan vielä.
Ensi viikonloppuna olisi meidän vuoden vimppa näyttely, Turussa. Mukaan lähtee Kaapo ja Hilda. Lauantaina Hildan arvostelee Thea Friscovec ja Kaapon Donatella Mastrangelo, sunnuntaina kummatkin ovat Alexander Shchukin. Kaikki kolme ovat tuttuja tuomareita.
Lähettänyt Minna klo 11/15/2009 08:37:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Bob ja Vito, kissanpentu, kissanäyttelyt, Patty, Venla
10.11.2009
Patty ja Piksu
Lähettänyt Minna klo 11/10/2009 10:28:00 ip. 1 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Ice-Olive's Bad Barbie, Ice-Olive's Bikini Bitch, kissa etsii kotia
4.11.2009
Mitäs meille
Hetki taas mennyt kun oon kirjoitellut tänne.
Mitään ihmeellisyyksiä ei ole tapahtunut täällä suunnalla.
Punkkari voi paksusti, ei kirjaimellisesti ;), uudessa kodissa ja viikon sisällä olivat muut kissat hyväksynyt pojun ja Punkkari, nykyään muuten Milo, heihin. Kuviakin olen saanut mutta laittelen niitä joku toinen kerta.
Poppari ja Pokerikin ovat kotiutuneet hyvin, koiriin eivät vielä ole kunnolla tottunut mutta eivät pelkääkään niitä ihan niin paljoa. Poppari olisi vuoden vaihteen jälkeen käytettävissä siitokseen, sillä on vielä pallurat tallella (ja kova yritys olisi vielä tovi niitä sillä pitää jos ei ala kollittelemaan, sitten on bye bye balls) ja testit otetaan sitten sen mukaan jos kiinnostusta löytyy. Tiedustelut minun kautta.
Viikonloppuna olin taas vaihteeksi hiukan reissussa. Hyvinkäällä olin yötä ja sieltä löytyi Taikan sini-valkea vaaveli joka paineli pisin pesää häntä pystyssä.
Myös vierailimme Leenan kanssa Lohjalla Minnan luona josta löytyi Zorro eli Ice-Olive's LemmenLoitsu, Ellin ja Bobin musta poika. Siellä se hiippaili ja viipelsi häntä pystyssä ihan kuin isänsäkin tekee kun on riehumiset mielessä. Ja turkki kiilsi mustuuttaan. Isoksi on kasvanut, ei uskoisi että kummatkin vanhemmat ovat suhkot pieniä koska Zorrosta on tullut tosi korkea ja pitkä komea poika. Kuvia ei valitettavasti ole koska menin ja unohdin kameran kotiin....
Ja syy miksi reissaamaan taasen lähdin oli tuo Venla. TätiMoonika kävi vierailemassa Helsingissä Örppi-Herran luona ja nyt sitten odotellaan ja odotellaan tuleeko vaaveja vai ei.
Patty etsii edelleen omaa kotiansa ja vaikka Piksu nyt onkin jäämässä kotiin voin sille ajatella samaa kotia Pattyn kanssa jos löytyy ymmärtäväinen kotiehdokas. Kummatkin tytöt on leikattu ja Pattyn kanssa voi halutessaan käydä näyttelyissä mutta ei mitenkään pakko jos ei halua. Koitan ottaa viikonloppuna uusia kuvia.
Kävin sunnuntaina katsomassa Spiderin pentuja Nuutajärvellä ja siellä vielä etsii neljä pentua kotiansa. Varsinkin sys-tyttö oli aika tapaus, ikää neljä viikkoa ja kiipeillään kyllä ihan mihin vain pääsi. Näistä mulla on kuvia mutta laitan niitä toinen kerta.
Lähettänyt Minna klo 11/04/2009 08:23:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Ice-Olive's LemmenLoitsu, kattilan wyatt earp, kissanpentu, M-pentue, yzing's özaya
24.10.2009
Punker has left the building
Ja lähti Espooseen. Juuri näin, mun super kehruukone 'pikkupoika' muutti Pian, Jannen, Mean ja kahden kotikissaherran luokse Espooseen. Ikävä tulee, ja niin taisi tulla pojullekin - toivottavasti ei enään odota mua eteisessä, mutta kyllä kait se hellittää pikku hiljaa. Punkkari meinas että hän ei ihan heti tutustu kotipoikiin, mutta maatiaiset ottivat mielestäni tosi hienosti Punkkarin vastaan. Toinen, punainen Juuso oli enemmän kiinnostuneempi Punkerosta kuin mustavalkoinen Nuutti, mutta Juusokin antoi Punkkarille silti tosi hienosti tilaa ja ei tyrkyttänyt itseään koko aikaa, vaan meni välillä pois torkkumaan raapimispuulle. Joten eiköhän se ala sujumaan siellä hienosti lähiaikoina. Punkkaria tullaan mitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään jossain vaiheessa pääkaupunkiseudun näyttelyissä.
Piksu kävi torstaina leikkauksessa ja on toipunut siitä hyvin. Hiukan oli silloin mökötystä ilmassa kun kävin hakemassa sen, äitini kävi viemässä päivällä, ja muhun päin ei edes vilkastukaan. Saatika sitten että olisi jotain sanonut mulle. Mutta nyt on jo unohtunut mökötykset ja Pikkelssin elämä ilman raskaita kiimoja alkakoot.
Venla ei pitänyt kiinni mun suunnitelmista - eli olisi aloittanut juoksunsa eilen että olisin saanut sen kollin luo samalla reissua. No, sittenpähän ajelen edestakaisin kodin ja Helsingin väliä. ´
Mun on pitänyt laittaa kuvia Spiderin toisista pennuista, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ne siis syntyivät 1.10 tuohon lähimaastoon Nuutajärvelle Noituu's - kissalaan, sivuilta löydät kuvia vaaveista. Emona Black-Belle's Bettie Page, musta itämaisneiti. Kaikki pennut näyttäisivät olevan ruskeita, no yksi musta mutta kuviollisista ja naamiosta. Itse olen menossa tässä joku viikonloppu visiteeraamaan pikkuisia kun ei matkakaan ole pitkä.
Myös Lumikin omistajilla on kotisivut mutta jostain syystä en ole muistanut sitten linkkiä sivuille laittaa , eli täältä löydät ne - Wilycat's.
Ja jos sitten vielä yksi linkki, blogiluetteloon olen kyllä lisännyt tämän mutta laitetaan myös tännekin. Elikkä Lilarakettien blogi - sieltä löydät Pokerin ja Popparin toilailuista juttua.
Ja että ei ihan tylsäksi menisi, niin mainitaan että Ice-Olive's LempeäTaika joka asustelee Jalecatseilla on viimeisillään tiineenä ja vaaveja on odotettavissa ihan lähipäivinä. Joten 'lapsenlapsia' odotettavissa :)
Lähettänyt Minna klo 10/24/2009 10:46:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Ice-Olive's Bikini Bitch, Ice-Olive's Bitter Punker, Ice-Olive's Butterfly Babe, Ice-Olive's LempeäTaika, kissanpentu, sterilisaatio
16.10.2009
Karvaisia juttuja, Lumikki ja lauma muutoksia
Apuva, mikä karvaolio tänne lyhytkarvaisten blogiin on eksynyt??? Kas kas se on Nafti-norjalainen joka nukkuu hassussa asennossa että oli pakko otettava kuva. Nafti oli mun unikaveri viikko takaperin kun olin yötä Leenan ja Jarin luona.




Lähettänyt Minna klo 10/16/2009 08:13:00 ip. 2 kommenttia
Tunnisteet: Ice-Olive's Bikini Bitch, Ice-Olive's Butterfly Babe, kissanpentu, kissanäyttelyt, maine coon, norjalainen metsäkissa
4.10.2009
Mitäs meillä
Kaikenlaista, iloista ja ei niin iloista.

Myös Punkkari on varattu ja muuttaa jossain vaiheessa uuteen kotiinsa. Tarkkaa ajankohta ei ole vielä tiedossa. Elikkä varattavissa on enää tytöt.
Torstaina syntyi Spiderille lisää jälkikasvua, seitsemän vaavia. Neljä itämaista (1 n, 2 n 24, 1 n 24 03) ja kolme siamilaista. Niistä sitten myöhemmin lisää kun ovat kasvaneet. Asustelevat sen verran lähellä että mitä todennäköisemmin menen niitä itse katsomaankin jossain vaiheessa kun ovat hieman kasvaneet.
Ja ne ei niin iloiset uutiset. Mun piti lähteä tänään Forssaan esittelynäyttelyyn mutta... Perjantaina Patty alkoi käyttäytymään oudosti ja pikainen tutkailu näytti että sillä on kohtutulehdus. Puhelin samantein käteen ja soitto omalle asemalle Raisioon, ja kuinka sattuikaan että päivystys oli siellä myös. Kissa boksiin, samoin pojat lähti samalla reisulla, nokka kohti Raisiota jonne on meiltä yli 70kilsaa. Patty jäi klinikalle ja itse kävin viemässä pojat uuteen kotiin ja jatkoin matkaa ystävien luokse odottamaan soittoa eläinlääkäriltä. Kello kävi ja vasta puoli yhdentoista aikoihin illalla (kissa meni puoli viisi sinne) tuli soitto että neiti jää sinne ja he leikkaavat sen illan päätteeksi. Kohtu täynnä märkää. Eilen sitten kävin sen hakemassa kotiin ja on kyllä ollut viime tipassa lääkäriin meno. Kohtu oli painanut 110g ja ollut todella iso eli on ollut vaarana että se menee rikki. Ja kissalla ei minkään asteisia merkkejä tai oireita ennen perjantaita. Eilen sitten hain puoliltapäivin neidin kotiin. Kauluri on hiukan hankala liikkuessa mutta melko hyvin se liikkuu se päässä ja osaa hienosti syödäkin sen kanssa vaikka alkuun oli hieman hankaluuksia. Kymmenen päivää tarttis sitä kait pitää, mutta ei tule olemaan niin kauaa. Sen aikaa sitä saa pitää että haava on pinnalta parantumaan päin, Ellillähän ei ollut leikkauksen jälkeen ollenkaan, itseäni hiukan pelottaa jättää se huomenna kauluri päässä tänne kun menen töihin. Piksun ja Punkkarin sekä Hildan mielestä Patty on joku ufo-olio joka tuli mun mukana jostain, sähinää riittää aina välillä. Kaapo & co ei välitä kaulurista, ainut on että kukaan ei oikein halua nukkua Pattyn vieressä kun se kauluri on siinä kanssa. Onneksi välillä joku unohtaa kaulurin ja nukkuu Pattyn vieressä myös ettei tarvii yksin vallan nukkua.
Piksulla on juoksu jonkin asteisesti päällänsä kanssa ja aion sen lähiaikoina leikkauttaa. Riskiä ei oteta että se saa tulehduksen myös ja lemmikiksi sitä olen myymässä niin onpahan sitten valmiiksi leikattu.
Mutta tällaista tällä kertaa. Koitan muistaa ottaa kameran mukaan ens viikonloppuna jotta saan kuvattua neiti liilaraitanassua :)
Lähettänyt Minna klo 10/04/2009 10:56:00 ap. 3 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Kaapo, kissanäyttelyt, kohtutulehdus, pentuja myytävänä, Venla
20.9.2009
kaikenlaista
Tässä on taasen mennyt tovi kirjoittelussa. Hiukan on kiirettä pitänyt, eilen muutin kera kissojeni uuteen asuntoon. Uusi koti on kaksi kerroksinen rivitalonpätkä, pojat asustavat alakerrassa ja saavat mut sinne aina yöksi seuraksi ja tytöt plus Flyawayt ylhäällä. Uusi koti sijaitsee Loimaalla, Aurasta kolkytkilsaa Tampereelle päin. Kauheasti en ole kerinnyt viime viikolla vastailemaaan sähköposteihin, joten te jotka odottelet vastausta niin koitan huomenna saada aikaseksi vastata. Tämä päivä on mennyt täysin tavaroiden laittamisessa.
Muutenkin tässä on muutoksia ollut kissaporukassa.
Moe muutti viime maanantaina uuteen kotiin, Tampereelle Emilian luokse ja sai kaveriksi Tyyne-itämaisen. Moukka on tainnut sinne kotiutua hyvin ainakin kuvista päätellen mitä tuossa katselin facebookissa :) Ja hyvä niin, ei ollut helppo ratkaisu sen kanssa koska se on supersosiaalinen kissa joka häärää koko ajan. Ja hiukan vaikutti siltä että Spider jäi kaipaamaan, koska eiliseen asti se on huudellut erilailla kuin ennen siitä asti kun Moe lähti että se kaipaa sitä. No onhan ne elänyt aina yhdessä niin miksi ei kaipaisi. Täällä sille tuli uutta ajateltavaa niin ei ole edes kollihuuteluja vielä aloittanut.
Bob ja Vito ovat tainneet myös löytää uuden kodin, vihdoinkin koska olen niille jo puolitoista vuotta kotia etsinytkin. Pojat asustavat mulla vielä tovin ennen muuttoa. Pääsevät talon herroiksi aivan kahdestaan.
Yade etsii vielä uutta kotia. Sen ja Spiderin elo on tässä ollut hiukan parempi. Spider näyttäisi hakevan Yadesta nyt turvaa uudessa kodissa, se kun on melko arka uusia asioita kohtaan ja kolmas muutto puolentoista vuoden sisään hiukan taas laittoi sitä huonompaan suuntaan. Mutta tänään on jo ollut huomattavasti reippaampi kuin eilen.
Myös pennuista on nyt ollut kiinnostusta ja Punkkari on alustavasti varattu. Samoin Pokerista ja Piksusta on kiinnostuneita.
Patty on vielä vailla oman kodin ehdokkaita. Eli huhuu te jotka haluatte kilpparin luonteen omistavan ei-kilpparin kotiinne yhteyden ottoja odotellaan :)
Ensi viikonloppuna koittaa syksyn Tampereen näyttely ja tuomareiksi Kaapo & Venla sai lauantaina Raution Kristiinan ja sunnuntaina Peltosen Martin. Tämän näyttelyn jälkeen Venla jää lomalla ja lähtee jossain vaiheessa vierailemaan Örpin luona.
Turkuun pitäisi varmaankin ilmoitella kissoja kanssa, Kaapo ainakin lähtee ja varmaankin Poppari. Olen myös miettinyt pitäisiköhän ilmoittaa Patty myös sinne. Hildaakin mietin, mutta toisaalta voisin noita nuorisoa viedä niin tottuvat siihen.
Kun löydän kameran jostain niin kuvailen tuota nuorisoa hiukan.
Lähettänyt Minna klo 9/20/2009 08:40:00 ip. 1 kommenttia
6.9.2009
Sunnuntaita
Vettä satelee ja hiukan tuossa ukkostikin. Mitään ihmeellistä ei tässä ole tapahtunut. Piksu menee huomenna tehosterokotteelle ja samalla Venlalta otetaan siitostestit. Jospa sitten Tampereen näyttelyn jälkeen neito saisi apua 'ongelmaansa' ;) Eli lokakuussa toivottavasti saa alkunsa M-pentue, jotka tulevat saamaan suomenkieliset nimet.
Kaikki neljä pentua hakee edelleen omaa kotiansa ja samaten nuo parit aikuisetkin. Ja olisi tosi kiva löytää ainakin pennuille kodit ennenkuin uusia pukkaa. Alunperinhän ei ollut tosiaan vielä tarkoitus alkaa suunnittelemaan uutta pentuetta tälle vuodelle, mutta Venla juoksee nyt tahtia viikko kiima viikko (jos ei aina sitäkään) taukoa, ja huomaa että se ottaa sen fyysiikan päälle tosi paljon ja siihen päälle vielä se että se alkoi merkkailemaankin. Pillereille se on pakko laitettava kuukauden päiviksi, jotta se saisi massaa hiukan takaisin on nimittäin laihtunutkin jonkin verran. Samoin Hilda menee pillereille, kiimat menee samaa tahtia kuin Venlallakin, ja harkinnassa on tuleeko sille toisia pentuja koskaan.
Näillä näkymin parin viikon päästä olen muuttanut ja luultavammin jo toista yötä uudessa kodissa. Voi olla että nettiin en silloin pääse, riippuu ihan miten nopeasti sinne saa linjat auki. Sähköpostin pystyn kännykällä katsomaan, mutta vastaaminen on mielestäni sillä hankalaa eli jos on jotain tärkeää niin sitten kannattaa melkeimpä soittaa. Mutta sen näkee sitten, voi olla hyvin ettei tarvitse olla netti poikki yhtään, mistäs sen tietää jos ovat ahkeria työntekijöitä ;D
Tässä nyt muutama tänään otettu kuva. Tytsit ei halunnut yhtään poseerata kameralle joten poikien poseerauksia saatte katsella :) Ja löytyy sieltä myös pari kuvaa Kaaposta, ja Moestakin ym.
Lähettänyt Minna klo 9/06/2009 04:49:00 ip. 1 kommenttia
Tunnisteet: Hilda, kissa etsii kotia, kissanpentu, kuvia, M-pentue, pentuja myytävänä, Venla
28.8.2009
24.8.2009
Rurok käyty
Ja jos olin jo perjantaina paremmassa kunnossa flunssasta niin en ole enää. Kaikki paikat ihan tukossa taas. Mutta se siitä ;)
Ja laiska olen nyt ollut päivittämään näyttelyn jälkeen tänne, kiirusta kun on hiukan tässä pitänyt.
Lauantaina mukana oli Poppari, Punkkari, Patty ja Hilda. Pokeri oli myös ilmoitettu mutta sillä oli pieni skraapu silmäkulmassa niin jätin sen kotiin. Poppari ja Patty saivat ex1, ja Punkkari ex2 johtuen ihan siitä että pojat kun ovat samanvärisiä ja samassa luokassa niin oli excelentti-kisa heitin kesken. Kaikki kolme sai hyvät arvostelut, tosin Reijersin mielestä Punkkari saisi antaa Popparille hiukan väriä - Poppari kun on melkein harlekiini mutta ei ihan. Eli saisi olla joko asteen verran enemmän valkoista tai asteen enemmän väriä. Pattysta Eric tykkäsi myös paljon ja omaksi yllätykseksi ei löytänyt pahemmitenkaan 'haukuttavaa' siitä. Poppari kävi pyörähtämässä tp-valinnoissa. Hilda sai sertinsä ja oli myös neloskategorian paras siitosnaaras. Kasvattajaluokkaahan en sitten saanut kasaan Pokerin poissaolon vuoksi. Mutta olen hyvin tyytyväinen ensikertalaisten käyttäytymiseen ja hyviin arvosteluihin. Kaikki kolme saivat enniten kehuja hyvästä silmien muodosta ja väristä :)
Sunnuntaina mukana oli Kaapo ja Venla, Kaapo sai kunniamainintansa ja kävi tp-valinnoissa. Venla sai myös sertinsä, mutta tuomari ei ottanut sitä tp-valintoihin koska ei tykännyt sen silmistä yhtään.
Seuraavaksi suuntana on Tampere ens kuun loppupuolella ja mukaan lähtee Kaapo ja Venla kummaksikin päiväksi. Venla toivottavasti valmistuu lauantaina championiksi.
Tampereen jälkeen neiti lilanassu jää mammalomalle, vaikka alunperin se oli tarkoitus astuttaa vasta loppuvuodesta. Sillä on niin voimakkaat kiimat ja näyttäisi vielä juoksevan tiuhaan niin laitoin suunnitelmat uusiksi. Ja koska Poppari on vielä nuori, niin annan sen kasvaa rauhassa isoksi pojaksi ja Spideria en ole Venlalle suunnitellut käyttäväni ollenkaan niin sulhoksi tulee ulkopuolinen kolli. Sulho on jo löytynyt ja siunaus asialle saatu ja tulevat treffaamaan tosiaan Tampereen näyttelyn jälkeen, siihen asti kuuntelen joikaamista. Tuleva sulhanen tulee olemaan ruskeatäplikäs Kattilan Wyatt Earp, kotoisammin Örppi. Joo, ja tämä pentue tulee siis poikkeuksellisesti olemaan ilman valkoista, odotettavissa itämaisia ja siamilaisia kuviolla tai ilman ja väriskaala voi olla melko laaja riippuen ihan siitä herra kantaa :)
Pentuja on edelleen vailla kotia. Piksu saa luultavammin ensi viikolla tehosteensa ja alkaa olemaan sitä myöten myös muuttovalmis.
Lähettänyt Minna klo 8/24/2009 09:55:00 ap. 0 kommenttia
Tunnisteet: astutus, kissa etsii kotia, kissanäyttelyt, M-pentue, Venla
20.8.2009
Rurok lähestyy ym
Tässä kun ei muutakaan tekemistä oikein ole, töllöstä ei tule mitään järkevää ja urheilu ei kiinnosta, niin ajattelin tänne jotain jaaritella.
Muista kuin Popparista ei ole nyt uusia kuvia, siitäkin vain kun se sai uuden pesän ja se on kuin tehty väreiltään sille.

Ja tosiaan aikuisia kissoja etsii edelleen uutta kotia, Vito & Bob hakevat yhteistä mielellään kissatonta kotia. Yade-maatuska sitä ymmärtävää myös mielellään kissatonta kotia, mutta voi olla joku rauhallinen kaveri. Moe etsii myös, mutta olen ajatellut että jos se vaikka löytäisi lemmikkikodin vaikka esim. Piksun kanssa niin olisi tosi kiva. Eli voisivat muuttaa kotiin jossa ei olisi kissoja välttämättä ennestään. Moesta saa todella sylikissan jos sellaista haluaa, se on lähes aina sylissä tai päällä, ja on todella 'iilimato'-luonteinen. Kenestäkään en mielelläni luopuisi mutta tilanne on se että pakko on, ja olisi mukava jos koteja alkaisi löytymään tässä pikaisesti sekä aikuisille että pennuille.
Lähettänyt Minna klo 8/20/2009 10:09:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: B-pentue, Bob, kissa etsii kotia, kissanäyttelyt, Moe, Vito, Yade
17.8.2009
Sänkyni on vallattu
ja tuonne minun pitäisi öisin mahtua :D
Lähettänyt Minna klo 8/17/2009 02:09:00 ip. 0 kommenttia
Tunnisteet: itämainen lyhytkarva, siamilainen
13.8.2009
Kuvia
Nyt tulee vain kuvia, 'runosuoni' ei kulje niin en jaksa sepustella mitään ;) Sen verran että kaikki neljä ovat edelleen vailla kotia...
Lähettänyt Minna klo 8/13/2009 04:17:00 ip. 0 kommenttia