BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

17.9.2012

Varaustilanteita ja Pirokkia

Mistäs alottais. Vaikka siitä että viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa taas näyttelyssä. Tampereelle Honda kurvasi ja mukana Senni. Paikalla oli lauantaina myös Sennin sisko Ronja.
Molemmat tytöt arvosteli Dorte Kaae. Tuloksena Senni ensimmäinen CAC ja ekstrana päälle tuomarin paras aikuinen naaras! Ronja sai myös ensi Francoises Milcent. Ja toinen CAC plakkarissa. Ronja kävi myös tuomarin paras valinnoissa, johon Dorte otti viidestä naaraasta kolme paikalle. Eli aika hyvä alku avoimissa molemmilla tytöillä!
Seuraavaan näyttelyyn on sitten taas aikaa, se tulee olemana Turun näyttely. Sinne lähteekin lauantaina vähän isompi porukka, sunnuntaina vain pari kissaa.

Sepi sai 5kk lahjaksi kastraation ja kävi tänään eläinlääkärin pöydällä operaatiossa ja olisi muuttovalmis kun haavat ovat parantuneet. Operaatio oli hieman isompi kuin normi kastraatio ja kauluria olisi ollut tarkoitus käyttää päivä pari... mutta herrapa nyt täysin heränneenä ei suostu sitä pitään vaan kiskoo sen väkisin pois vaikka olen asentanut ihan reilusti sille. Toivotaan että ei kuitenkaan kisko tikkejä auki tai nuole niitä kun itsestään sulavat ovat. Ettei tarvitse heti uudestaan tikattavaksi mennä...
Sepi siis on edelleen vailla kotia!
Tässä pari kuvaa, ei ihan freessejä mutta ei se kauheesti ole muuttunut näitten oton jälkeen.





Kotia etsivistä kissoista Spider etsii kotia vielä. Se hakee edelleen rauhallista, eläimetöntä ja pieniä lapsia olematonta kotia. Kuva Spiderista löytyy tuolta vanhemmista kirjotuksista taikka kotiivuilta.
Hilda on varattu ja Pinja alustavasti, sitä tullaan katsomaan lauantaina.

Vicky kasvaa myös hienosti ja on hyvin energiapakkaus kera ison ison egon, 4kk tuli tässä täyteen. Tässä muutama kuva siitäkin.