BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

25.10.2010

Kaapo

Kaapon avaustulos saapui jo viime viikon lopulla, halusin ensin keskustella eläinlääkärin, joka oli töissä vasta tänään,  kanssa muutamasta asiasta ensin niin tänne kirjoittaminen venyi hieman.

Kaapohan sairastui erittäin nopeasti, ennen ensimmäistä eläinlääkäri käyntiä ei ollut mitään pienintäkään vihjettä että kissa olisi jollain tapaa sairas. Ja koko sairasteluajan kissa söi, joi ja kävi vessassa normaalisti.
Ja ensimmäisen eläinlääkärikäynti aamulla kissa oli vielä normaali - iltapäivällä kun tulin töistä kotiin niin se oli lähtö eläinlääkärille. Käveli oudosti ja oli kuumeisen näköinen. Verikokeista ei löytynyt kertaakaan mitään, ei maksasta ei munuaisista, muuta kuin että tulehdusarvot oli noussut. Antibiootteja koitettiin kahta eri kirjoa, kun ei kumpikaan tepsinyt, kipulääke vei vain kuumeen pois eikä vaikuttanut kävelyyn mitenkään joten varasin ajan Turkuun klinikalle jossa sai kuvattua.
No, sinne tarina loppui.
Kummatkin munuaiset täynnä kiviä. Leikkaus olisi voitu tehdä, mutta selviytymisprosentti olisi todella pieni sekä leikkauksesta että jatkosta. Lopullinen syy oli munuaiskivet sekä munuaisaltaan tulehdus, lisäksi tulehdus oli levinnyt sydänlihakseen. Munuaisaltaan tulehdus on syntynyt kivistä, jotka sinne ovat muodostuneet luultavammin pikkuhiljaa. Se mistä ne tulee, ei voida varmaksi sanoa (nämä eivät siis ole kiviä jotka johtuvat virtsatulehduksista/kiteistä/kivistä, vaan ne on muodostunut suoraan munuaisiin) joko jossain vaiheessa päässeestä bakteerista, mutta todennäköisesti synnynnäisestä heikkoudesta munuaisissa. Se miksi veriarvoissa ei näkynyt mitään viitettä että vika olisi munuaisissa, ei voi tietää.

17.10.2010

Joitain kuvia

Kuvia vain tällä kertaa. Saas nähdä miten kuvaamisien nyt käy kun tuo digijärkkäri alkaa ihan tosissaan sanomaan sopimusta irti ja kuvista noin 2% on ei-tärähtäneitä.

Ensin Pinja Ery-Sydin näyttelyssä. Kuva Heikki Siltala.

Sitten Ellua

Ja Hildaa


Sitten Spider

Ja Yade

Venla
Pinja

Venla ja Pinja
Venla ja Yade


10.10.2010

Näyttelyssä

Käytiin eilen Venlan ja Pinjan kanssa Helsingissä Ery-Sydin näyttelyssä.
Aamulla poikettiin Hyvinkään kautta ja napattiin kyytiin Leena sekä Ellin lapsenlapsi Eetu sekä balineesi Nana. Siinä sitten kuunneltiin kollilauluja koko matka (ja kotimatka myös) ;)

Kummatkin tytöistä oli Eva Wieland-Schillalla jolla oli myös tuomarioppilaana Liisa Forss. Molemmista tykättiin erittäin paljon, Venla sai toisen sertinsä luokassa 7 mutta ei saanut kutsua tp-valintoihin ihan ymmärrettävistä syistä - Venlallahan on edelleen karvaton läntti kaulassa, iho kyllä on parantunut ei siinä mitään mutta karvat on häviksissä edelleen. Tuomari harmitteli kovasti että ei voi ottaa sitä valintoihin, mutta kauneuskisa on kauneuskisa.
Pinja sai EX1, ja se jäi odottelemaan valintoja. Valinnat kesti oman aikansa, koska tuomarilla oli tosi vaikea valinta kuka kolmesta pennusta olisi hänen paras. Pitkän pohdinnan jälkeen omaksi isoksi yllätykseksi tuomari valitsi Pinjan!!!! Paneelissa vastassa oli tyypikkäämpi pentu jolle voitto meni, mutta olen tooooosi iloinen näyttelyn tuloksesta. Venla CACIB ja Pinja EX1 & TP.
Venlasta huomasi että sillä oli kiima päällä ja edellisestä näyttelystä aikaa jo yli vuosi, aamulla oli pinna kireellä ja joutusin laittamaan tytöt eri häkkeihin (tai siis levittään sturdin ja väliseinä kiinni) koska se purki ärtyilyään Pinjaan. Pinja taas ei olisi millään halunnut olla häkissä vaan olisi ollut sylissä tiirailemassa ympärilleen, ja se käyttäytyi erittäin hienosti koko päivän. Ei ainakaan näyttänyt että sitä olisi pelottanut yhtään, tuomarin pöydälläkin yritettiin viipeltää joka paikkaan ja kaikki ympärillä tapahtuvat asiat kiinnosti.
Paikalla oli myös Milo, PR Ice-Olive's Bitter Punker, joka sai sertin mutta ei käynyt tällä kertaa tp-valinnoissa. Kuvia ei ole, koska kamera ei ollut mukana mutta katsellaan josko Heikin kuvat Pinjasta olisi onnistuneet.
Seuraavaksi kutsuu Tallinna reilun kuukauden päästä, sinne lähtee Venla ja kyytiin saadaan myös hiukan enemmän karvaa omistava kastraattipoika :)

Kaaposta. Ihan kaikille yleisesti että tulen kertomaan kuolinsyyn sitten kun avaustulos tulee. Joten ei tarvitse pohtia ja miettiä porukoissanne ja pienissä mielissänne mikä sille tuli ja miksi en mitään kerro julki. Syyn tietää muutama ihminen, mutta asiaa voi kysyä multa suoraan eikä koittaa udella ulkopuolisilta. Tosin multa kyselykään ei hyödytä, koska en sitä tule ennen tulosta kertomaan.
Kaapon kuolema ei ollut helppo asia mulle eikä myöskään odotettavissa, joten en kaipaa kyräilyä enkä uteluja tai mitään muutakaan. Eli se siitä.

4.10.2010

Suuri Tähti on sammunut

Päädyin että itselle on helpompi tehdä tämä nyt heti..

Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyn oottamaan
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaan tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä yhä ootan vaan

Lepää rauhassa rakas Kaapo, minun 'elämäni' kissa. Koskaan en tule sinua unohtamaan.
RIP 28.11.2004-4.10.2010
EP/IC FlyAway Def Leppard DSM