BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

20.8.2009

Rurok lähestyy ym

Tässä kun ei muutakaan tekemistä oikein ole, töllöstä ei tule mitään järkevää ja urheilu ei kiinnosta, niin ajattelin tänne jotain jaaritella.


Viikonloppuna on siis edessä Ruuhkan näyttely ja paikalla olen kumpanakin päivänä. Lauantaina lähden isomman porukan kanssa liikenteeseen, debyyttinsä näytelmissä tekee Punkkari, Patty ja Pokeri. Poppari ja Hilda ovat myös mukana.
Punkkari, Poppari & Patty ovat Reijersin Ericillä arvosteltavana ja Hilda & Pokeri taasen Hornellin Henkalla. Joten kiirusta taitaapi tulla siinä arvostelujen aikana.
Hildalle tulee siitosluokka ja itse saan ensimmäistä kertaa myös kasvattajaluokan.
Sunnuntaina on hiukan helpompaa, mukana vain Kaapo & Venla. Ja kummatkin arvostelee Berta Nemcova, ihan uusi tuomari minulle.

Kaikki kolme aikuista pääsi pesulle viime perjantaina, pentuja en viitsinyt pestä. Korvakarvatkin on muilta paitsi Venlalta ja Hildan toinen korva leikattu. Yllätyksellisesti sain kaikilta mukaan lähteviltä pennuilta trimmerillä ne vedettyä! Laukunkun vielä saisi ajoissa pakattua olisi hyvä ;D

Pentuja, tai nuorisoahan nuo ovat ikää kohta puoli vuotta, olisi edelleenkin vielä varattavissa, Punkkaria ja Pokeria tullaan viikon päästä katsomaan josko sieltä löytyisi jommalle kummalle uusi koti :) Mutta jos pennuista on vain kiinnostusta kysellä toki saa :) Ja näyttelyssä kyllä esittelen kiinnostuneille heitä.
Vaikka Pattylle koitan kovasti sijoituskotia löytää, niin jos siitä muuten olisi kiinnostunut mutta ei sijoitukseen voin sen ihan hyvin myös laittaa lemmikki/näyttelykastraatti kotiin. Sijoitus ei ole mikään pakko, koska mulle jää kuitenkin tuo Poppari jatkoon tästä pentueesta.

Muista kuin Popparista ei ole nyt uusia kuvia, siitäkin vain kun se sai uuden pesän ja se on kuin tehty väreiltään sille.


Ja tosiaan aikuisia kissoja etsii edelleen uutta kotia, Vito & Bob hakevat yhteistä mielellään kissatonta kotia. Yade-maatuska sitä ymmärtävää myös mielellään kissatonta kotia, mutta voi olla joku rauhallinen kaveri. Moe etsii myös, mutta olen ajatellut että jos se vaikka löytäisi lemmikkikodin vaikka esim. Piksun kanssa niin olisi tosi kiva. Eli voisivat muuttaa kotiin jossa ei olisi kissoja välttämättä ennestään. Moesta saa todella sylikissan jos sellaista haluaa, se on lähes aina sylissä tai päällä, ja on todella 'iilimato'-luonteinen. Kenestäkään en mielelläni luopuisi mutta tilanne on se että pakko on, ja olisi mukava jos koteja alkaisi löytymään tässä pikaisesti sekä aikuisille että pennuille.

0 kommenttia: